SEKSIÄ ULKOMAALAISTEN KANSSA

Suomalaisten elämä on epäilemättä kansainvälistymässä. Matkailu ja kansainvälinen kaupankäynti lisääntyy, Suomessa asuu aiempaa enemmän muissa maissa syntyneitä kansalaisia ja tilastojen mukaan myös suomalaisten avioliitot muiden maiden kansalaisten kanssa ovat yleistymässä. Näkyvätkö nämä muutokset myös siinä, että meistä entistä useammalla on kokemusta seksisuhteista muiden maiden kansalaisten kanssa? Tähän kysymykseen voi etsiä vastausta FINSEX-tutkimuksen avulla.

Seksisuhteiden yleisyys muiden maiden kansalaisten kanssa

FINSEX-tutkimuksessa on vuosina 1992, 2007 ja 2015 kysytty: Onko Teillä koskaan ollut pitkä- tai lyhytaikaista sukupuolisuhdetta ulkomaalaisen henkilön kanssa? Asiaa on selvitetty kolmella kysymyksellä, joissa on kysytty suhteista erikseen Suomessa, ulkomaanmatkojen aikana ja ulkomailla asuttaessa. Kutakin kysymystä on lisäksi tarkennettu kysymällä, onko näitä suhteita ollut elämän aikana vain kerran vaiko useampia kertoja.

Aloitetaan suomalaisten seksisuhteista ja -kokemuksista, jotka ovat tapahtuneet ulkomaalaisten (tai ulkomaalaistaustaisten) kanssa Suomessa. Ne ovat voineet tapahtua täällä vierailevien tai asuvien ulkomaalaisten kanssa. Ne ovat voineet olla myös seurausta aiemmin ulkomailla solmituista suhteista, jotka ovat johtaneet joko vastavierailuihin Suomeen tai kyse on ollut ulkomailla tai netissä alkunsa saaneista parisuhteista, joiden toinen osapuoli on muuttanut Suomeen.

Vuonna 2015 tällaisen suhteen kertoi solmineensa 15 prosenttia miehistä ja 17 prosenttia naisista. Molemmilla sukupuolilla oli aiempaa useammin kokemusta seksisuhteista muiden maiden kansalaisten kanssa Suomessa. Vuonna 1992 vastaavat osuudet olivat miehillä kymmenen prosenttia ja naisilla yhdeksän prosenttia. Naisten kokemukset olivat siis yleistyneet suhteellisesti miehiä enemmän. Useampia seksisuhteita ulkomaalaisten kanssa ilmoitti kokeneensa Suomessa vuoteen 2015 mennessä 6 prosenttia miehistä ja viisi prosenttia naisista.  

FINSEX-kyselyn tulosten mukaan suomalaisilla on ollut kohtuullisessa määrin seksisuhteita ulkomaalaisten kanssa kautta aikojen. Ne ovat olleet aiempaan verrattuna tuntuvasti yleisempiä niissä ikäluokissa, jotka olivat alle 50-vuotiaita 1990-luvun alussa. Vanhemmissa ikäluokissa miehet olivat raportoineet näitä suhteita naisia useammin, mutta alle 30-vuotiailla ne ovat olleet viime aikoina naisilla yleisempiä kuin saman ikäisillä miehillä. Tämä tulos on linjassa sen kanssa, että nuorilla naisilla on ollut viime aikoina aiempaa useampia seksikumppaneita elämän aikana .

Seksuaalisia suhteita ja -kokemuksia ulkomaalaisten kanssa voi kertyä ulkomaille suuntautuvien työmatkojen ja lomamatkojen aikana. Tällaiset suhteet ovat olleet suomalaisilla jonkin verran yleisempiä kuin vastaavat suhteet Suomessa. Vuonna 2015 miehistä 24 prosenttia ja naisista 18 prosenttia kertoi kokeneensa sellaisen joskus elämänsä aikana. Useampia kertoja oli hankkinut 12 prosenttia miehistä ja seitsemän prosenttia naisista.

Miehillä ulkomailla toteutuneet seksisuhteet olivat olleet suunnilleen yhtä yleisiä 1990-luvun alussa ja vuonna 2015. Naisilla ne olivat yleistyneet kohtalaisen paljon 2000-luvulla ja 2010-luvulla. Nuorilla naisilla oli ollut aiempaa enemmän tilaisuuksia niiden solmimiseen lisääntyneen ulkomaanmatkailun ja parantuneen kielitaidon myötä.

Osalla suomalaisista on ollut seksisuhteita ja -kokemuksia muiden maiden kansalaisten kanssa myös ulkomailla asuttaessa. Koska ulkomailla asuminen ei ole niin yleistä, näitä kokemuksia on ollut ulkomaalaisten kanssa merkittävästi vähemmän kuin vastaavia kokemuksia ulkomaanmatkojen aikana.

Miehistä seksikokemuksia ulkomaalaisten kanssa ulkomailla asuttaessa oli ollut noin kolmasosalla ja naisista noin puolella verrattuna niihin osuuksiin, jotka kertoivat kokeneensa niitä ulkomaanmatkojensa aikana. Vuonna 2015 miehistä yhdeksällä prosentilla ja naisista kymmenellä prosentilla oli ollut joskus seksisuhde ulkomaalaisen henkilön kanssa ulkomailla asuttaessa. Miehistä kuudella prosentilla ja naisista viidellä prosentilla näitä kokemuksia oli ollut useampia.

Miehillä seksisuhteet ja -kokemukset eivät olleet yleistyneet ulkomailla asuttaessa 1990-luvun jälkeen, Naisilla ne olivat kaksinkertaistuneet ja kasvua oli kaikissa ikäryhmissä. Tämä voi liittyä siihen missä määrin miehet ja naiset ovat yleensä asuneet ulkomailla eri aikoina ja kuinka pitkiä nämä asumisjaksot ovat olleet.  

Millaiset ihmiset solmivat seksisuhteita ulkomaalaisten kanssa? 

Ketkä sitten solmivat seksisuhteita ulkomaalaisten kanssa? Yleisesti ottaen he ovat olleet useammin monisuhteisia henkilöitä. Ulkomaalaisten kanssa seksikokemuksia hankkineet olivat jo asenteiltaan noin 20 prosenttiyksikköä muita useammin sitä mieltä, että täysin tilapäinenkin seksisuhde voi olla molemmille osapuolille tyydyttävä. Heidän arvonsa ja ehkä myös kokemuksensa olivat siis sopusoinnussa tällaisten suhteiden solmimisen kanssa. Monet olisivat olleet myös valmiit kahteen samanaikaiseen seksisuhteeseen. Ulkomaalaiskokemuksia hankkineista miehistä joka toinen ja naisista joka neljäs oli ollut uskoton tutkimushetken parisuhdekumppanilleen ja 10–15 prosentilla oli ollut sen parisuhteen aikana pitkäkestoinen rinnakkaissuhde.

Monisuhteisuuden taustalla on joitakin ominaisuuksia, joilla ulkomaalaisten kanssa seksikokemuksia hankkineet olivat keskimäärin poikenneet muista ihmisistä. Tähän ryhmään kuuluneet naiset olivat keskimääräistä paremmin koulutettuja. Molemmat sukupuolet kuuluivat muita todennäköisemmin tupakoitsijoihin. Heillä oli keskimääräistä parempi seksuaalinen itsetunto ja he olivat käyneet muita useammin seksikaupoissa sekä tunsivat seksuaalista halua useammin. Monisuhteiset olivat aloittaneet seksikokemuksensa keskimääräistä nuorempina ja olivat aktiivisempia itsetyydyttäjiä.

Niistä vastaajista, joilla ei ollut seksikokemuksia ulkomaalaisten kanssa, viimeisin seksikumppani oli noin 85 prosentilla puoliso tai muu vakituinen kumppani. Ulkomaalaisten kanssa seksikokemuksia hankkineilla tämä osuus oli selvästi alempi, noin 70 prosenttia. He viettivät siis vähemmin vakiintunutta parisuhde- ja seksielämää. Heidän viimeisin kumppaninsa oli ollut muita useammin joku vapaa henkilö tai jopa jonkun toisen puoliso. He olivat rakastuneet muita useammin ja solmineet keskimääräistä useammin vakituisia parisuhteita elämänsä aikana.

Ulkomaalaisten kanssa seksisuhteita olivat luonnollisesti solmineet aktiivisimmin ne miehet ja naiset, joilla oli ollut elämänsä aikana paljon seksikumppaneita. Niistä naisista, joilla oli ollut elämänsä aikana vähintään 20 seksikumppania, joka toisella oli ollut seksisuhde ulkomaalaisen kanssa Suomessa. Miehillä sama osuus toteutui heillä, joilla oli ollut elämän aikana vähintään 30 seksikumppania. Naisilla näytti olevan muutoinkin vähän matalampi kynnys solmia seksisuhde ulkomaalaisen kanssa Suomessa niissä tapauksissa, jos heillä oli ollut elämän aikana melko monta seksikumppania.

Suomalaisilla on ollut ulkomaanmatkojensa aikana enemmän tilaisuuksia solmia seksisuhde ulkomaalaisen kanssa kuin Suomessa. Niillä ihmisillä, joilla oli ollut elämän aikana melko paljon seksisuhteita, olikin ollut suhteellisesti useammin näitä suhteita ulkomaanmatkojen aikana. Jos seksisuhteita oli kertynyt elämän aikana yli 30, niin molemmista sukupuolista kahdella kolmasosalla oli ollut ainakin yksi seksisuhde ulkomaalaisen kanssa ulkomaanmatkan aikana. Tähän ryhmään kuuluneista miehistä kahdella kolmasosalla ja naisista joka toisella oli ollut näitä kokemuksia useita. 

Näistä edeltävistä yleistyksistä on luonnollisesti poikkeuksia. Muutamalla prosentilla niistäkin miehistä ja naisista, joilla oli ollut elämän aikana vain yksi tai kaksi seksisuhdetta, oli ollut Suomessa tai ulkomaanmatkan aikana suhde ulkomaalaisen henkilön kanssa. Näiden kanssa oli mahdollisesti seurusteltu tai avioiduttu.

Osalla miehistä seksikokemukset ulkomaalaisten kanssa liittyivät maksulliseen seksiin. Tässä ei ole tarkkaa tietoa niiden yleisyydestä. Tiedossa on kuitenkin, että niistä miehistä, joilla oli ollut useampia seksuaalisuhteita tai -kokemuksia ulkomaalaisten naisten kanssa, joka toisella oli ollut useampia kokemuksia maksullisesta seksistä. Suomessa ulkomaalaisen kanssa seksisuhteen hankkineista miehistä joka kolmannen viimeisin maksullinen seksikumppani oli ollut ulkomaalainen. Ulkomaanmatkan aikana vastaavasti joka neljännen miehen viimeisin seksikokemus ulkomaalaisen kanssa oli maksullisesta seksistä.

 

Lisätietoja: 

Osmo Kontula, tutkimusprofessori
Väestöntutkimuslaitos, Väestöliitto
etunimi.sukunimi@vaestoliitto.fi, puh. 040-5827369