Lapsettomien osuus 35- ja 49-vuotiaista naisista ja miehistä
Lapsettomien ja 3+-lasta hankkineiden osuus 40-44-vuotiaista naisista koulutusasteen mukaan 2004 ja 2012
Lapsettomien ja 3+-lasta hankkineiden osuus 40-44-vuotiaista miehistä koulutusasteen mukaan 2004 ja 2012

(Klikkaa kuviota nähdäksesi sen suurempana. Kuvio avautuu uuteen ikkunaan.)

Lapsettomen määrä on noussut Suomessa viimeisen 20 vuoden aikana. Kuviossa 1 on esitetty 35-vuotiaiden ja 49-vuotiaiden lapsettomien osuus miehille ja naisille erikseen. On huomioitava, että osa 35-vuotiaista lapsettomista tulee vielä saamaan lapsia.

Lapsettomien ja monilapsisten osuus vaihtelee koulutusryhmittäin. Kuviossa 2 on esitetty lapsettomien ja 3 tai enemmän lapsia hankkineiden naisten osuus 40-44-vuotiaana koulutusasteen mukaan vuonna 2004 ja 2012. Naisilla lapsettomien osuus kasvaa, ja monilapsisten osuus vähenee koulutuksen myötä, miehillä tilanne on päinvastainen. Koulutusryhmien väliset erot ovat hieman tasaantuneet 2000-luvulla.

Lähteet: Tilastokeskus Väestörakenne-tilastot sekä julkaisemattomia Väestörakenne-tietoja

Koonnut Väestöntutkimuslaitos / Anneli Miettinen

Päivittänyt Väestöntutkimuslaitos / Juhani Salo