Sukulaisvalinnan teoria on saanut viimeisten vuosikymmenten aikana tukea useista erilaisia yhteiskuntia ja eri sukulaisia koskevista tutkimuksista. Teorian mukaan, mitä läheisempiä yksilöt ovat geneettisesti, sitä alttiimpia he ovat auttamaan toisiaan. Sukulaisten väliset suhteet voivat sisältää auttamisen lisäksi ristiriitoja, sillä eri yksilöillä on usein keskenään erilaisia intressejä.

 

Kuva:Shutterstock

 

Isovanhemmat saattavat esimerkiksi panostaa enemmän resursseja tiettyyn lapseen ja tämän lapsiin kuin muihin jälkeläisiinsä, mikä voi aiheuttaa riitoja lasten välillä. Isovanhempien ja heidän lastensa puolisoiden välillä voi myös olla ristiriitoja, jotka vaikuttavat sukupolvien vuorovaikutukseen. Lisäksi isovanhemman ja lapsenlapsen välisessä suhteessa vanhemmat ovat usein portinvartijoita, jotka voivat joko edistää tai ehkäistä isovanhemman ja lapsenlapsen välistä yhteydenpitoa. (Tanskanen 2013, Danielsbacka ym. 2013.)

 

Kuva:Shutterstock

 

Puolueettomuus ja oikeudenmukaisuus ovat hienoja hyveitä. Kahden tai useamman lapsen tasapuolinen kohtelu on silti usein hankalaa. Niin isovanhemmat kuin lapsetkin ovat kaikki omanlaisia yksilöitään. Yhdessä lapsessa voi olla ominaisuuksia, esimerkiksi uhmakkuutta tai vilkkautta, jotka aiheuttavat isovanhemmassa ärtymystä. Toinen lapsenlapsi voikin olla rauhallisempi ja vähemmän uhmakas ja isovanhempi haluaa viettää tämän lapsen kanssa enemmän aikaa.

 

Kuva:Pixabay

 

Joissakin suvuissa kulkee vahvasti monen sukupolven mukana jokin erityinen kiinnostuksen kohde, kuten urheilu. Jos jo isoisä ja hänen jälkeensä isä pelasivat menestyksekkään uran kaukalossa, niin perheen poika saattaa kohdata aika koviakin manttelinperilliseen kohdistuvia odotuksia ja toiveita. Mutta mitä jos perheen poika haluaakin viulutunnille ja tytär lätkätreeneihin? Kuljetetaanko tytärtä yhtä innokkaasti treeneihin jatkamaan suvun perinteitä? Tuleeko isoisästä, isästä ja tyttärestä läheisiä jaetun intohimon vuoksi? Saako soittamisesta kiinnostunut veli siskonsa kanssa tasapuolisen kohtelun isoisältään ja yhtä paljon aikaa ja huomiota? Vai onko suvun traditioista poikkeavan kiinnostuksen osoittaminen pettymys vanhemmille polville?

 

Kuva:Shutterstock

 

Vanhemmilla on voinut olla perheen lapsista yksi suosikki, joka on saanut erityistä kohtelua muiden sisarusten silmissä. Lapsuudenaikana koettu sisarkateus aktivoituu uudelleen siinä vaiheessa, kun aikuiset sisarukset perheellistyvät. "Nyt se äidin ja isän lellikin lapsi vie kaiken huomion, vaikka lapsia on meillä muillakin sisaruksilla, mutta eipä näytä olevan yhtä rakkaita!" Kuka sisaruksista saa eniten hoitoapua isovanhemmilta? Saako joku lapsenlapsista muita arvokkaampia lahjoja? Puhuvatko isovanhemmat alituiseen suosikkilapsenlapsestaan, jonka kuvatkin ovat aina hyllyssä paraatipaikalla? Sisarkateus jäytää helposti aikuisten sisarusten välejä.

Oletko sinä tai lapsesi kohdannut isovanhempien taholta epäoikeudenmukaisuutta? Miltä se on tuntunut? Onko sinun mielestäsi tasapuolinen kohtelu kaikkia lapsia ja lapsenlapsia kohtaan mahdollista? Oletko sinä ollut omille lapsillesi ja lapsenlapsillesi tasapuolinen?