Vanhempien ero on iso asia lapsiperheessä. Ketään ei saisi tuossa elämäntilanteessa aliarvioida. Ero koskettaa myös lasta. Seuraavaan listaan olen koonnut niitä asioita, tapoja, keinoja ja tilanteita, jotka suojaavat lasta, kun vanhemmat ovat eronneet. Lista ei varmaakaan ole kattava eivätkä asiat ole tärkeysjärjestyksessä. Voit poimia niistä omaan elämääsi sopivat ja keksiä itse uusia. Teen töitä päivittäin lasten ja nuorten parissa, joten olen tottunut lähestymään asioita periaatteella: mitä isommat ongelmat, sen pienemmin askelin.

1. Mahdollisimman tavallinen, ikätasoinen arki

Kaikessa yksinkertaisuudessaan ehjä ja ikätasoinen arki voi toimia suojaavana tekijänä. Lapsilla voi olla erilaisuuden kokemus suhteessa kaveripiirinsä perheisiin. He kokevat, etteivät viikonlopputapaamiset vanhempien kanssa ole tavallista arkea, koska heidän kavereidensa perheissä ei ole sellaista. Ilmapiiri kotona on voinut muuttua kireäksi tai jännittyneeksi, vanhemmat ovat surullisia, elämänilo puuttuu. Lapset ovat rutiinin ystäviä ja muuttunut elämäntilanne aiheuttaa hämmennystä. Niinpä arjen rutiinien palautuminen ehjäksi voi olla suojaava tekijä. Mitä vähemmän erosta aiheutuu samanaikaisia käytännön muutoksia – koulun tai päiväkodin vaihtuminen – sen parempi. Rutiinin käsite leimataan helposti kielteiseksi. Se saa myönteisemmän leiman, kun sen kääntää sanatarkasti englannin kielestä: rutiini on armahtavan tottumuksen voima. Arjen palautuminen ennustettavaksi ja ennakoitavissa olevaksi eheyttää. Jos lapsi lakkaa kantamasta huolta vanhempiensa selviytymisestä ja palaa elämään tavallista 10-vuotiaan elämää, eroprosessi on voiton puolella. Kehityspsykologiassa puhutaan ikätasolle saattamisesta. Oman ikätasonsa mukainen elämä on jo sinällään suojaava tekijä.

2. Selkeä vuorovaikutus

Avioerotilanne on omiaan herättämään aikuisten halun ”pelata” ihmissuhteilla. Kun sinä teet noin, niin minä teen näin tai päinvastoin. Yksi suurimmista suojaavista tekijöistä on saada lapsi pidettyä näiden pelien ulkopuolella. Mitä vähemmän ihmissuhteessa on peliä, sitä enemmän se hoitaa. Mitä selvempää ja suorempaa lapsen ympärillä elävien aikuisten vuorovaikutus on, sen parempi. Lapsen itsensä kanssa käytävän selkeän vuorovaikutuksen atomi on yksinkertaistettuna: sano lause loppuun – odota vastaus – aloita uusi. Useat aikuiset alkavat pommittaa lasta kysymyksillä, jolloin tämä vain vetäytyy ja hiljenee entisestään. Antamalla tilaa vastaukselle, vaikka hiljaisuuden muodossa, muuttuu vuorovaikutus hämmästyttävästi. Jos ei kuunnella, niin luullaan. Myös lapsi voi yhteisössä ottaa vastuun vuorovaikutuksen kulkemisesta aikuisten välillä. Onko se lapsen tehtävä? Eniten eroahdistusta on niillä, jotka itse ovat pitäneet vuorovaikutuksen intensiteettiä yllä.

Kielen tehtävänä on kiteyttää ajatukset niin, että ne ovat jaettavissa. Miten saada hämmentävät asiat kielen merkitsemiksi? Mistä löytää lapsen ymmärtämä ikätasoinen kieli? Jos vaikeat kokemukset saadaan jaetuiksi, silloin niiden kanssa ei enää olla yksin. Mitä enemmän kuvauksia, sen enemmän mahdollisuuksia. Pienikin ymmärtävä sana voi auttaa lasta. Lapsen mieli ei ole pakastearkku tai kamera, joka tallentaa kokemukset sellaisenaan, vaan se sulattaa vaikeatkin kokemukset ajan kanssa oman kehitystasonsa mukaisesti.

3. Lapsen ja vanhemman kunnioitus

Myös lapsi havaitsee, suhtautuvatko ympäristön ihmiset häneen ja koko perheeseen kunnioittavasti vaikeuksista huolimatta. Hänellä on oikeus säilyttää vanhemmistaan kaunis kuva. Päihteet voivat saada aikaan huonoja voimia, mutta eivät toivottavasti ole koko totuus ihmisestä. Masentuneen ihmisen elämästä on hävinnyt kauneus. Suhtaudu lapsen kommentteihin ja ajatuksiin kunnioittavasti. Lapsen maailma on erilainen kuin aikuisten ja he voivat kokea erossa eri asiat ongelmaksi kuin aikuiset. Myös oma tarvitsevuus saattaa hävettää lasta. Hän ehkä ajattelee, ettei nyt ole varaa olla heikko tai apua tarvitseva.

Omien ongelmien takia vanhemman voi olla vaikea nähdä lasta ikätasoisena. Omista tyydyttymättömistä tarpeistaan käsin hän näkee lapset joko hyvin pärjäävinä, itsenäisinä yli ikätason tai sitten hyvin pieninä, vielä symbioottista suhdetta tarvitsevina. Vanhemman minäkeskeisyys ja empatian puute lisäävät symbioottisen kehityksen vaaraa.

4. Terve omanarvontunne

Omanarvontunne määritellään tunteeksi, jolloin ihminen on arvokas itsessään (sense of selfworthness) eikä anna kohdella itseään miten tahansa. Se on syvempi tunne kuin itsetunto, joka on enemmän tilannesidonnainen ja muilta ihmisiltä saamamme palautteen varassa. Menetyksissä ihmisen omanarvontunne voi laskea. Ruumisminä on ihmisen olennaisin minä. Niinpä kosketus lisää omanarvontuntoa, tuntoa siitä, että on arvokas jo itsessään. Useat lapset hakeutuvatkin aikuisten syliin ja läheisyyteen perheen erotilanteessa tavallista enemmän. Terve omanarvontunne voi estää surun kääntymisen depressioksi. Joissain perheissä kosketusta saattaa olla liikaa ja se saattaa olla aikuisten tarpeesta lähtevää, eikä lapsella ole tilaa kasvaa.

Älä ota uhrin roolia! Avioerotilanteessa lapsikin voi joutua kamppailemaan menetyksen tunteen kanssa. Jostain perheenjäsenestä saattaa tulla heikkouden kantaja, jos hän suostuu uhrin rooliin.

5. Älä jää sen vangiksi, millaisena sinut on nähty

Suurissa elämänmuutoksissa arki muuttuu ja tätä kautta ihminen on kasvokkain uusien tunteiden kanssa. Kriisissä ihmisen – myös lapsen - on kenties pakko tuoda esiin oma itsensä ja omat tarpeensa. Se voi edesauttaa muutosta, joka ei muissa tilanteissa olisi edes mahdollista. Itsensä julkistaminen mahdollistaa muutoksen. Yksi suojaava tekijä lapsella on kyky muutokseen ja sopeutumiskyky. Jos elämää ajattelee koko pakettina, jotkut elämänmuutokset saavat tarkoituksensa vasta lopusta katsottuna. Mikään ei kohota itsetuntoa niin kuin hankalista elämäntilanteista selviytyminen. Lapset ovat kertoneet oppineensa tekemään enemmän kotitöitä. Uusia vahvuuksia on voinut löytyä aivan uusilta elämän alueilta.

Koska lähi-ihmissuhteissa vaikeat asiat laitetaan helposti ominaisuuksiksi, tarvitsee lapsikin verkostoa uusia kokemuksia saadakseen. Muutos saadaan joskus aikaiseksi aktivoimalla verkoston etäisempi osa. Kuka kertoo erilaista tarinaa? Jos tuolla tyhjällä tuolilla istuisi se paras kaverisi sieltä entisestä koulustasi - mitä hän sinusta minulle kertoisi? Onko sinulla sellaisia aikuisia, joihin luotat? Miten näistä aineksista saisi toimivamman mallin?

Ryhmämuotoinen auttaminen on terapeuttista jo itsessään. Avoimissa tilanteissa toisten kanssa joudut julkistamaan omat asiasi ja muutos on mahdollinen. Suhteessa toiseen tulee näkyväksi myös itselleen. Joku alkaa kertoa erilaista tarinaa ja saat ehkä erilaista palautetta itsestäsi. Oman tarvitsevuuden löytäminen voi olla kriisin positiivisin puoli. Nyky-yhteiskunnassa ihminen ei saisi olla millään tavalla heikko eikä näin ollen tarvita toista ihmistä. On sellaisia lapsia, joille kaikki on ”ihan sama” tai ”en mä tiedä”. Suojaava tekijä voi olla myös se, että lapsikin oivaltaa, että hänellä on oikeus elää tavallista 10-vuotiaan elämää ja saada siihen apua aikuisilta. Tämä ei suinkaan tarkoita rajattomuutta, vaan oikeutta kasvaa lapsen asemassa. Yhteiskunnallisille murrosvaiheille on tyypillistä sukupolvien rajojen hämärtyminen ja näin käy usein myös yksittäisten perheidenkin kriiseissä.

6. Vahvista lapsen sosiaalisia taitoja

Karkeasti arvioituna 1950-luvulla kasvaneista lapsista koko Suomessa 70 prosentilla oli agraaritausta, nyt se on seitsemällä prosentilla. Agraaritausta oli perhelapsuutta. Nykyisessä postmodernissa yhteiskunnassa lapsi voi olla osallisena päiväkodin vertaisryhmää jo 1-vuotiaasta lähtien ja asema tässä vaikuttaa hänen kehitykseensä enemmän kuin aikaisemmin.

Vanhemmat itse ovat saattaneet elää kovin erilaisen lapsuuden ja sitä kautta sopeutuminen lapsuuden muuttuviin tarpeisiin myös hämmentää. Yksi suojaava tekijä on oman paikan löytyminen vertaisryhmässä. Toiset ovat laumasieluja, toiselle riittää yksi paras kaveri.

Eikö niitä sosiaalisia taitoja lapsella ole vai ovatko ne vääriä? Hyvät sosiaaliset vuorovaikutustaidot ovat merkittävä suojaava tekijä. Kaikessa yksinkertaisuudessaan: tulla siksi, miksi voi tulla.

7. Surussa ei ole mitään hoidettavaa

Menetyksiin liittyy aina surua. Ei surussa ole mitään hoidettavaa. Se on normaali reaktio menetyksiin. Terveessä surussa on aina kaiku jostain hyvästä. Muistele myös iloisia ja onnellisia aikoja yhdessä lapsen kanssa. Kerro ajoista, jolloin kaikki oli hyvin. Muistot nostavat tuolloin kaiun hyvästä, anna sen tulla. Surutyö on polun kulkemista lopusta alkuun. Mikäli lapsen kokemuspiiriin liittyy myös likaisia, eikä aina ehjiä asioita, terapeuttisen työn tehtävänä on surra kauniiksi se, mikä on ollut likaista. Surulla on puhdistava ja eheyttävä voima. Surun kautta voit kulkea kohti anteeksiantamista. Anteeksianto on vastaus lapsen unelmaan ihmeestä, siitä että rikkinäinen on taas ehjä ja likainen on taas puhdas. Mitä lapsi voi antaa anteeksi? Mitä ei tarvitse antaa anteeksi?

8. Erillisyyden sieto

Perheen voimavara on siinä, kuinka paljon se sallii erillisyyttä. Yksinkertaistettuna erillisyys tarkoittaa sitä, onko tilaa kasvaa. Lasten maailma on erilainen kuin aikuisten ja he voivat erossa kokea eri asiat ongelmiksi kuin aikuiset. Salli lapselle oikeus omiin mielipiteisiin. Noin yhdeksänvuotias lapsi kykenee tarkastelemaan omaa ajatteluaan (itsereflektiivinen ajattelu) ja omia mielipiteitään. Sitä nuorempi on samaa mieltä kuin läsnä oleva vanhempi. Edellä mainittu yhdeksän vuotta on fyysinen yhdeksän. Lapsen henkinen ikähän saattaa vaihdella huomattavasti. Lapsen omiin mielipiteisiin vaikuttaa myös se, kuinka paljon perheessä sallitaan erillisyyttä ja omia, erilaisia mielipiteitä. Lapsi voi ottaa toisesta, puuttuvasta vanhemmasta luodun ja annetun, negatiivisenkin kuvan kyseenalaistamatta sitä koskaan. Puhutaan maskeeratusta epäluottamuksesta. Vasta myöhemmällä iällä lapsi voi alkaa kyseenalaistaa; mikä on hänen oma kuvansa isästä tai äidistä ja mikä on luotu sen pohjalta, mitä muut ihmiset ovat hänestä sanoneet.

Avioerotilanne, kuten mikä tahansa muukin menetys, mittaa ihmisen erillisyyden hallintakykyä. Siinä näkyy usein koko eletty elämä. Aikaisempien hylkäämisten nostattamat tunteet voivat aktivoitua. Parhaimmillaan menetys johtaa erillisyyden tunteen kasvamiseen, ”minuuntumiseen”. Lapsi jaksaa olla pidempiä aikoja yksin eikä ole niin riippuvainen aikuisista. Erillisyyden hallinta johtaa riippuvuudesta kypsään tarvitsevuuteen. Erillisyyden hallinta on itsen ja toisen rajojen vahvistumista. Hyvät aidat tekevät hyvät naapurit! Joillakin lapsilla itsen ja toisen rajat ovat kovin hatarat ja he ovat vietävissä ja menevät mukaan liikaa toisten lasten tekemisiin. Tämä kaikki kuuluu erillisyyden hallintaan. Ihminen uupuu, jos hän ei erota mikä on itseä ja mikä toista.

9. Verkosto estää syrjäytymisen

Toimiva ihmissuhdeverkosto on silta perheen intiimiydestä yhteiskuntaan ja se voi estää syrjäytymisen. Se ei suinkaan tarkoita ”hovia” lapsen ympärillä, vaan luotettavia aikuisia, joihin lapsi voi turvautua, yksikin riittää. Avioerotilanteessa sukulais- tai muu läheisverkosto voi muuttua. Se saattaa kaventua, mutta myös laajentua. Vertaistuen vaarana on, että lapsen ympärillä elävien perheet voivat kaikki olla yksinhuoltajaperheitä. Aikuisethan hakeutuvat mielellään sellaisten ihmisten pariin, joita yhdistävät samanlaiset elämänkokemukset. Erilaisuus on kuitenkin rikkautta. Se ei ole minulta pois, jos lapsi kiintyy johonkin perheen ulkopuoliseen aikuiseen. Taikurikin saa voimansa yleisöltään! Jos verkosto puuttuu, juututaan ominaisuuksiin ja sitä kautta muutos ei aina ole helppo tai edes mahdollinen. Läheisyyshän se tuo traumat julki. Lähi-ihmissuhteissa paljastuvat ihmisen vaille jäämiset tai toisaalta piilossa olevat resurssit. Toimiva ihmissuhdeverkosto laajentaa nämä ominaisuudet muidenkin käyttöön.

10. Mielikuvituksen ja leikin käyttö

Leikki on lapsen ihmeellinen ja uutta luova kyky sulatella ja käsitellä asioita. Kyllä leikissä voi sattua mitä vaan. Mielikuvitus on yksi lasta suojaava tekijä. Hämmennys helpottaa, kun asia saa jonkin muodon. Olkoonkin niin yksinkertainen, että äiti-ikävä voi joskus olla huoneen – pöydänkannen – tai pyyhekumin kokoinen. Asia, jolle saan muodon, on pääomaani. Metaforien ja vertauskuvien avulla lapsi saa uusia ajattelun välineitä.

Sadut ja tarinat lisäävät lapsen mielikuvitusta ja rikastuttavat sisäistä maailmaa. Lapset ovat tänä päivänä liiaksi visuaalisen kulttuurin vallassa. Me ammattilaiset puhumme usein moniaistikanavamallista. Mielikuvitus rikastuu monipuolisella aistikanavien käytöllä. Lukeminen ja piirtäminen ovat esittämisen ja näyttelemisen lisäksi lapselle luontevia kanavia asian käsittelyyn. Tämän päivän lapset haastetaan liian aikuismaiseen ihmissuhteiden käsittelyyn. Se on kuitenkin ristiriidassa fyysisen kehityksen kanssa. Ruumista ei voi pettää. Se on kuitenkin 10-vuotiaan ruumis. Psyykkisten ongelmien taustalla on usein ristiriita tunne-elämän ja fyysisen ruumiinhallinnan välillä. Leikki ja mielikuvitus voivat auttaa näitä kahta maailmaa tulemaan toimeen keskenään.

Kolumnin kirjoittaja Sirkku Niemelä on lasten ja nuorten psykologi Jyväskylästä.

Niemelä, S & Kääriäinen, A. Millan isä ja äiti eroavat - miten auttaa lasta vanhempien erotessa. Suomen kasvatus- ja perheneuvontaliitto. 2008