Lue vanhempien kysymyksiä ja asiantuntijoiden vastauksia

Kysymyksen numero
Hakusanat
Asiasana
Kysymyksen numero 138790
Asiasanat Perheen tilanne
Vanhemman haastavat tunteet
Kysytty 25.11.2008 klo 19:18:45
Kysymystä lyhennetty:

Kolmen lapsen yksinhuoltajaäiti on huolissaan 14-vuotiaasta pojastaan. Poika siirtyi yläkouluun heti äidin ja kaikille perheen lapsille läheisen nuorimman lapsen isän suhteen kariutumisen jälkeen. Äidin voimat ja jaksaminen olivat äärirajoilla noin vuoden ajan eron jälkeen. Yläkoulussa pojan aiemmin hyvin sujunut koulu alkoi mennä huonosti (arvosanat laskivat, kotiin palautetta huonosta käytöksestä…) Perhe joutui myös muuttamaan entisestä kodistaan.

Äidin ja pojan välisten erimielisyyksien vuoksi poika muutti seuraavaksi kesäksi isänsä luo. Isä oli pitänyt säännöllisesti yhteyttä vanhempiin lapsiin. Kesän jälkeen poika ei palannut enää asumaan äidin luo. Äidillä on huoli pojan koulunkäynnistä ja siitä, ettei tapaamisista ja yhteisistä pelisäännöistä ole keskusteltu tai sovittu vanhempien välillä. Poika käy äidin ja nuorempien sisarustensa luona harvakseltaan ja äiti tuntee menettäneensä poikansa lähes täysin.

Vastattu 3.12.2008 klo 15:54:48
Hei!
Perheesi ja sinä olette käyneet parin viime vuoden aikana läpi raskaita vaiheita ja kokeneet monia muutoksia: Toinen ero ja sen aiheuttamat tunteet, kodista luopuminen, poikasi muutto… Suret äitinä parisuhteesi kariutumista ja koet, että siitä alkoi tapahtumaketju, joka on johtanut välien kiristymiseen poikasi kanssa ja hänen muuttoonsa isän luo. Tunnet myös huolta siitä, miten isä huolehtii pojan koulunkäynnistä ja arjen sujumisesta, vaikka hän eronne jälkeen onkin pitänyt tiiviisti yhteyttä lapsiin ja huolehtinut esim. pojan harrastuksesta. Poikasi on ikävaiheessa, jolloin hän ottaa välimatkaa vanhempiin, eikä voi varmasti tietää, olisivatko välinne kiristyneet myös ilman eroanne nuorimman lapsesi isästä – toki jaksamisesi äitinä ei olisi ollut niin koetuksella kahden aikuisen perheessä.

Perheessäsi toistamiseen tapahtunut vanhempien ero on asia, jolla on varmasti ollut vaikutusta kaikkiin perheenne jäseniin. On hyvä, että olette keskustelleet asiasta – poikasi toiminta voi olla reagointia läheisen isäpuolen menettämiseen. Puhumista tarvitaan ajoittain jatkossakin, mutta yhtä tärkeää lasten kannalta on turvallinen arjen sujuminen. Tarvitset itsekin edelleen aikaa ja tukea esim. ystäviltä uuden suunnan selkiytymiseen. On tärkeää pitää huolta myös omasta jaksamisestaan, mikä kysymyksesi perusteella onkin vähitellen kohentunut. Olet myös etsinyt apua itsellesi ja perheellesi oppilashuollon ja perheneuvonnan kautta. Vanhemman on joskus vaikeaa vähitellenkin luopua itsenäistyvästä lapsesta, ja poikasi kohdalla olet joutunut ottamaan ison ”luopumisloikan” samalla kertaa monen muun elämäsi muutoksen kanssa.

Kuvaamasi pojan ”viha” sinua kohtaan on todennäköisesti murrosikäisen nuoren itsenäistymiseen liittyvää kapinaa vanhempien tärkeinä pitämiä asioita kohtaan. Kyse voi olla myös osittain siitä, että hän on ollut huolissaan sinusta ja hämmentynyt tilanteesta, jossa on nähnyt vanhempansa haavoittuvana tai mielestään heikkona. Hämmennys ja myös oma pettymys tai lasten ja nuorten erotilanteessa usein tuntema syyllisyys purkautuu vihaisuutena, koska nuoren on vaikeaa kohdata omaa tai vanhempansa heikkoutta. Usein erotilanteessa lasten pettymys kohdistuu lähtijän lisäksi myös kotiin jääneeseen vanhempaan – he voivat ajatella, että tuo vanhempi olisi ehkä voinut tehdä jotain toisin, että eroa ei olisi tapahtunut. Poikasi voi myös kokea sinun nyt jo jaksavan ottaa vastaan hänen tunteensa ja reaktionsa tapahtuneen johdosta, esim. kiukkunsa elämän epäreiluudesta.

Kerrot keskustelleesi vanhempien lastesi isän kanssa käytännön asioista, mutta keskustelu ei ole selkiyttänyt käytäntöjä. Tuot itsekin esiin, ettei pojan pakottaminen muuttamaan takaisin luoksesi varmasti parantaisi tilannetta. On tärkeää kertoa pojallesi selkeästi myös se, että toivoisit hänen asuvan luonasi ja halutessaan hän voi muuttaa takaisin, mutta et halua pakottaa häntä. Pojan asuminen isänsä luona on siis tosiasia, joka tulee ottaa lähtökohdaksi jatkosuunnitelmia tehtäessä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sinä äitinä jäisit kokonaan syrjään poikaa koskevista päätöksistä. Ensisijaisesti on sovittava ne pelisäännöt, joita noudatetaan tapaamisten suhteen. Parasta olisi, jos te aikuiset sopisitte asiasta ensin keskenänne, ja keskustelisitte sen jälkeen poikanne kanssa. Onko sopimusta lasten huollosta ja tapaamisesta muutettu poikanne siirryttyä asumaan isän luo – mikäli ei, voit myös pyytää tapaamista isän kanssa lastenvalvojan luona, jolloin poikasi käynnit luonasi tulisivat kirjatuksi sopimukseen kolmannen osapuolen mukana ollessa.

Tärkeää on myös se, millaisiksi poikanne käynnit esim. viikottain luonasi muodostuvat. Pojalle on tarpeen näyttää se, miten iloisia sinä äitinä ja sisarukset ovat hänen käynneistään. Korosta myös sitä, että hän on tervetullut piipahtamaan milloin vain muulloinkin luonanne. Vaikka olet huolissasi, ei ehkä kannata ensimmäiseksi tuoda esiin kaikkia pojan koulunkäyntiin tai isän toimintaan liittyviä asioita. Ilmapiiristä kotonasi tulee teille molemmille raskas, jos koko ajan täytyy taistella. Oman perheesi säännöistä on toki hyvä pitää kiinni myös poikasi osalta hänen ollessaan teillä, koska kapinoinnistaan huolimatta hänen on tarpeen nähdä, että äidin luona on pysyviä asioita, ja menneistä vaikeista vaiheista huolimatta jaksat äitinä pysyä johdonmukaisena.

Kun saatte luoduksi säännöllisten tapaamisten käytännön, antaa se tilaa aina silloin tällöin jutella haastavammistakin aiheista. Vuorovaikutus poikasi kanssa ei palaudu sellaiseksi, kuin se oli asuessanne kaikki yhdessä nuorimman lapsesi isän kanssa – onhan poikasi jo kokonaan eri kehitysvaiheessa, mutta siitä voi tulla uudella tavalla myönteistä ja molemmin puolin antoisaa.

Lue myös kysymys-vastausparit 110984 ja 102589, jotka molemmat ovat eronneiden äitien pohdintoja pojan asumisesta isän luona ja yhteistyöstä isän kanssa. Lue myös tämän sivuston Vanhemmuus -osiota vanhempien eroa koskevat sivut sekä Murrosikä -osiosta nuoren itsenäistymiseen liittyviä haastavia tunteita kuvaavat Aggression portaat (löytyvät sivukartan avulla). Näistä voit saada lisää näkökulmia perheesi tilanteeseen.

Toivon perheellesi raskaiden vaiheiden jälkeen valoisampaa lähestyvää vuotta!

Maija Lehtikangas
Murkun kanssa -nettipalvelu
Viitteet 110984, 102589
Kysymyksen numero 138236
Asiasanat Päihteet
Kysytty 19.11.2008 klo 20:40:44

Meidän 17-vuotias poikamme käyttää satunnaisesti alkoholia erittäin rajusti. Ymmärtääkseni häneltä lähtee muisti lähes joka kerta, myös uhkaavia tilanteita on tullut useamman kerran alkoholin vaikutuksen alaisena. Poika itse kertoo, että hänelle tulee kaksijakoinen olo, eikä tunne itseään eikä ajatuksiaan.

Hänellä on kavereita, koulu sujuu mukavasti sekä kotona on kaikki ok. Myös puhevälit ovat meillä hyvät. Poika on käynyt puhumassa muutaman kerran psykiatrisella polilla, ja lääkäri ei osannut kuin suositella antabusta ja antoi myös mielialalääkereseptin, johon poika suhtautuu varauksella. Ala-asteeseen liittyi piinaavaa kiusaamista yhden pojan taholta niin koulussa kuin vapaa-ajalla. Tuolloin pojalle tuli masennusoireita ja vein hänet perheneuvolaan puhumaan, jottei asiasta jäisi isoja traumoja.

Emme tiedä reagoimmeko alkoholin ja sen tuomiin häiriöihin liian voimakkaasti ja onko lapsella depressio, mitä mielestäni psykiatri epäili, koska hän pystyy hyvin käymään koulua yms. Pojalla on kuitenkin usein mieliala maassa ja harmittelee itsekin kun ei saa enää tehtyä mitään harrastusten parissa vaikka haluaisi, aika menee kuulemma vain miettiessä mitä alkaisi tehdä. Pari seurusteluyritystä ovat päättyneet jo alkumetreille, ja tästä on tullut kovia reagointeja.
Olemme pystyneet puhumaan asiasta mielestäni ihan kiitettävästi ja olenkin iloinen, että lapsi puhuu meille avoimesti. Mutta mikä ihme häntä riivaa juomaan niin hillittömästi?? Ja mitä me voimme tehdä?

Vastattu 28.11.2008 klo 14:26:17
Hei!
Monesta perheessänne olevasta hyvästä asiasta huolimatta teillä vanhemmilla on aiheellinen huoli poikanne tilanteesta. Alkoholin vaikutukset ovat yksilöllisiä, ja kertomanne perusteella poikasi käyttäessä alkoholia korostuvat hänen kohdallaan juomisen riskit. Hän on siis yksi niistä ihmisistä, jolle alkoholi on ”rähinäviinaa” ja juomisesta on seurauksena hänen itsekin kuvaamansa hallitsematon olo ja hallitsemattomia tekoja. On myös hyvä pohtia kaveriporukan vaikutusta hänen juomiseensa ja sitä, millaisia asioita hän asettaa vaakalaudalle juodessaan.

Pojan kanssa keskusteltaessa tulee siis tuoda selkeästi esiin, että ”viina ei sovi sinulle!” Parasta olisi saada sovituksi selkeä alkoholiton ajanjakso – vähintään yhden, mieluummin muutaman kuukauden mittainen. Tänä aikana voi keskittyä koulun ja ystävien lisäksi jonkin harrastuksen vakiinnuttamiseen säännölliseksi osaksi elämää. Kokemus pidemmästä juomattomasta jaksosta ja sen vaikutuksesta esim. poikanne jaksamiseen ja mielialaan voi selkiyttää hänen käsitystään omasta tilanteestaan. Jos hänen kaveriporukassaan on tapana juoda säännöllisesti, on myös keskusteltava siitä, millaisessa ryhmässä alkoholiton jakso parhaiten onnistuu.

Toinen asia, mihin poikanne tarvitsee tukea, on pettymysten käsittely niin, ettei juomisesta tule hänelle (useammin miehille tyypillinen) tapa yrittää purkaa tai hoitaa pahaa oloa. Poikanne reagoi voimakkaasti pettymyksiin, ja esim. seurustelun katkeaminen on aina kolaus nuoren (ja aikuisenkin) itsetunnolle. Jokainen tarvitsee rakentavia keinoja pettymyksistä ja vaikeista tunteista selviytymiseksi. Keskustelkaa poikanne kanssa siitä, mitä kaikkia keinoja hänellä on käytettävissään, kun elämä tuo eteen haastavia tilanteita, ja mitä muita selviytymiskeinoja hän vielä voisi käyttää. Esim. keskustelu perheen tai ystävien kanssa sekä kiukun tai ahdistuksen purkaminen toimintaan vaikkapa harrastuksessa tai liikkumalla ystävien kanssa voi olla avuksi.

On hyvä, että pystytte puhumaan poikanne kanssa vaikeistakin asioista. Vaikka hän on jo lähes täysi-ikäinen, hän voi tarvita (esim. aiemman kiusaamisen vuoksi) muita enemmän tukea ja aikaa itsetuntonsa rakentamiseen ja oman tiensä selkiytymiseen. Tämän vuoksi kannattaa tuoda hänelle selkeästi esiin niitä hyviä asioita ja kykyjä, joita hänessä on ja joita kysymyksessänne toitte esiin. Myös myönteisiä tulevaisuudenkuvia kannattaa tukea ja miettiä niitä yhdessä.

Lisätietoa alkoholin käytön vaikutuksista löytyy sivustoltamme linkin kautta. Linkki löytyy osiosta Päihteet ja laittomuudet > Päihteet > Alkoholi klikkaamalla sivun alaosan linkkiä. Esim. artikkelin Liikakäytön tunnistaminen kautta pääsee oman alkoholinkäytön itsearviointitesteihin, joista voi olla apua asian pohtimisessa poikanne kanssa. Mikäli ”tipattomien kuukausien” pitämisen jälkeenkin pojalla ilmenee jatkuvaa alavireisyyttä ja huolestuttavia tilanteita, kannattaa lääkärin kanssa keskustella tarkemmin.

Lukekaa myös kysymys-vastauspari 110950, jossa äiti on huolissaan pojan voimakkaasta reagoinnista. Voitte saada vastauksesta lisäapua keskusteluun haastavista tunteista poikanne kanssa. Toivon teille ja erityisesti pojallenne rakentavien toimintatapojen löytymistä ja myönteistä tulevaisuutta ilman alkoholin aiheuttamia huolia!

Maija Lehtikangas
Murkun kanssa -nettipalvelu

(vastausta varten konsultoitu työntekijää Miehen Aika -hankkeesta)
Viitteet 110950
Kysymyksen numero 138774
Asiasanat Murrosikä
Vanhemman haastavat tunteet
Kysytty 25.11.2008 klo 14:05:53

Olen kummissani 15-vuotiaasta pojastani ja ennen kaikkea itsestäni. Olen varsin tietoinen nuoren itsenäistymisestä ja etäisyyden ottamisesta, mutta en näköjään pysty itse kestämään sitä.

Poikani on viime vuoteen asti ollut iloinen, puhelias ja viihtynyt kotona. Noin vuosi sitten alkoi mahdoton meno: kaikki illat ollaan kavereiden kanssa "ulkona" eikä kavereita tuoda koskaan kotiin. Ei ole kuulema tapana. Rajojen hakemista on kokeiltu- tupakat ja kaljat maisteltu. Näistä en kuitenkaan ole huolissani.

Omista asioistaan poika ei puhu. Hän kertoo saavansa avun ongelmiinsa ystäviltään eikä tarvitse keskustelua vanhempien kanssa. Aika vähän on keskustelua kepeämmistäkin asioista, vaikka kuinka koettaisi jututtaa. Huomaan myös muuttuneeni ylihuolehtivaksi kanaemoksi, joka koettaa ylimääräisellä passauksella pitää välit lämpimänä... Johtuneeko ahdistukseni siitä, etten itse pysty irtaantumaan enkä saa enää läheistä yhteyttä poikaani? Onko tämä "lapsesta luopuminen" oikeasti näin hankalaa muillakin...?

Vastattu 28.11.2008 klo 12:49:52
Hei!
Käyt läpi hyvin tavallisia vanhemmuuden tunteita. Lapsesta tai pikemminkin oman lapsen lapsuudesta luopuminen on usein vanhemmille, etenkin äidille hankalaa. Tekee kipeää luopua lapsen kanssa vietetyistä mutkattomista yhteisistä tuokioista. Tilalle saa muutoksen myllerryksessä rimpuilevan teinin, joka torjuu vanhemman yritykset kommunikointiin ja vaatii ajoittain tempauksillaan tiukkaa rajan asettamista – ja silti tarvitsee vielä vanhempiaan monella tapaa tueksi ja turvaksi sekä hillitsemään liiallista vauhtia.

Olet jo edennyt hyvin tilanteen työstämisessä, kun tunnistat itsessäsi ne vaikeat tunteet, joita poikasi irtautuminen sinussa aiheuttaa sekä omat keinosi yrittää helpottaa tilannetta. Liiallinen ylihuolehtiminen voi tuntua nuoresta ahdistavalta, mutta sopivassa määrin ”hössöttäminen” voi olla hänelle kuitenkin viesti siitä, että vanhempi välittää ja huolehtii. Kokonaan nuoren puhumattomuuteenkaan pidä suostua – on tärkeää pitää yllä tavallista jutustelua perheessä ja ottaa myös vakavammat asiat puheeksi, jos esim. jokin asia nuoren elämässä huolestuttaa.

Lue myös kysymys-vastausparit 135040 ja 138091, jotka molemmat käsittelevät äidin tuntemuksia nuoren murrosiän irtioton ”tiimellyksessä”. Uudenlaiseen rinnakkaiseloon oman aikuistuneen lapsen kanssa ei ole mahdollista päästä ilman muutoksen tuomaa molemminpuolista ”kipuilua” ja joskus kipunointiakin.

Turvallista matkaa pojallesi aikuistumisen tiellä ja seesteisiä uudenlaisen yhteyden hetkiä perheellenne tulevaisuudessa!

Maija Lehtikangas
Murkun kanssa -nettipalvelu
Viitteet 135040, 138091
Kysymyksen numero 138091
Asiasanat Murrosikä
Vanhemman haastavat tunteet
Kysytty 18.11.2008 klo 18:12:11

Olen 14-vuotiaan tytön äiti. Tytär on sellainen iltatähti ja ainoa tyttö, siis ihan varmaan hyvinkin hemmoteltu ja passattu pienestä pitäen. Olemme olleet tyttären kanssa erittäin läheisiä ihan viime kevääseen asti. Sitten alkoi irtiotto ja se tuntuu tosi pahalta ja ahdistavalta. Voiko tämä tunne johtua siitä, että olemme olleet niin läheisiä ja nyt tuntuu, että tytär tavallaan hylkää äidin? Mitä minun pitää tehdä?

Viimeisen puolen vuoden ajan kavereiden merkitys on kasvanut tosi paljon. Koulu menee hyvin, tyttö on 8. luokalla. Kotiin tuloajat ovat vielä pitäneet, mitään alkoholikokeiluja ei ole ollut mutta tupakkaa kylläkin on maisteltu. Ongelmana on ihan kamalat kiukkupuuskat, jolloin minulta ja isältäkin palaa pinna ja tulee jatkuvaa huutoa ja pahaa mieltä. Miten näihin kiukkupuuskiin pitää suhtautua? Väillä tuntuu, ettei voi sanoa mitään. Puhevälit ovat silloin olemattomat, antaako nuoren olla vai pitääkö pyrkiä puheväleihin huolimatta siitä, että kunnon vastausta ei saa?

Tappelu ottaa myös tytärtä päähän. Hän välillä uhkailee muuttaa muualle, nuorisokotiin tms, jossa ei riideltäisi. En todellakaan halua riidellä vaan toimia niin, että tyttären olisi hyvä olla. Tunnen epäonnistuneeni äitinä ihan täysin, sillä välillä tuntuu, ettei minua tarvita kuin rahaa antamaan. Onko normaalia, että nuori uhmaa ja huutaa ja puhuu tosi ylimielisesti? Mikä asenne tähän pitää ottaa?

Vastattu 28.11.2008 klo 12:00:25
Hei!
Elätte perheessänne uutta vaihetta, kun nuorin lapsesi tekee irtiottoa lapsuudestaan. Tyttäret ovat murrosiässä usein kovin tylyjä etenkin äidille, kun samaa sukupuolta olevan vanhemman antamaa mallia testataan ja sitä vastaan kapinoidaan. Mitä läheisemmät välit ovat olleet, sitä enemmän nuori voi tarvita vihaa ja kaiken näkemistä kielteisenä kyetäkseen irtiottoon - toki nuoren oma temperamentti vaikuttaa asiaan. Vanhempana tämä tilanne tuntuu kipeältä ja riiteleminen on raskasta kaikille osapuolille.

Kerrot että tyttäresi elämässä moni asia on hyvin – koulu sujuu, hänellä on ystäviä ja hän on pitänyt kiinni sovituista asioista tupakkakokeiluja lukuun ottamatta. Olette siis tehneet hyvää työtä kasvattaessanne tytärtänne. Kehitysvaiheensa vuoksi hän nyt tuntuu mitätöivän kaiken sen arkisen kanssakäymisen, mikä perheen normaaliin toimintaan kuuluu. Se tuntuu varmasti vaikealta, mutta tunnetta voi helpottaa se tieto, että tyttäresi elää itsekin hämmentävää vaihetta, ja te vanhemmat olette ne turvalliset ihmiset, joihin hän hämmennyksensä ja epävarmuutensa kaataa. Kysymyksesi perusteella välitätte lapsestanne ja osaatte vanhempina varmasti jatkossakin toimia oikealla tavalla, vaikka ajoittain onkin hyvä pysähtyä pohtimaan oman nuoren kehitysvaihetta ja sitä, miten vanhemmuus muuttuu nuoren vähitellen itsenäistyessä.

Vanhemmassa voi herättää kovin ristiriitaisia tunteita, kun koettaa ohjata nuorta, joka vaatii luottamusta ja sitä, että häntä kohdellaan aikuisempana, ja seuraavalla hetkellä raivoaa kuin uhmaikäinen pahimmillaan. Perheen aikuisina ja edelleen tyttärestänne vastuussa olevana ette voi kokonaan antaa tytön olla, mutta voitte pohtia sitä, missä asioissa kannattaa ”taittaa peistä” tytön kanssa ja missä asioissa taas voi pitää vähän matalampaa profiilia. Loukkaavaa käytöstä ei pidä eikä tarvitse suvaita, ja omat tunteensakin saa näyttää – kannattaa kuitenkin mieluummin ottaa aikalisä kuin ryhtyä kovin suuttuneena itse käyttäytymään harkitsemattomasti.

On myös tärkeää, että tyttärenne saa positiivista palautetta niistä asioista, jotka sujuvat hyvin ja silloin, kun keskustelu sujuu ilman kiistoja tai kun hän muuten osoittaa jo osaavansa toimia rakentavasti. Vanhempanakin toivoo toki saavansa myönteistä palautetta, mutta nuori ei omassa kehitysvaiheessaan välttämättä pysty sitä antamaan tuntematta tekevänsä myönnytyksiä. Siksi on tärkeää, että saat äitinä tukea toiselta vanhemmatta tai omilta ystäviltäsi, joiden kanssa voit tuulettaa tuntojasi ja jotka osaavat myös palauttaa uskosi omaan vanhemmuuteesi silloinkin, kun tytär sitä mitätöi. Pidä huolta myös omasta jaksamisestasi.

Olet varmaan jo tutustunut tämän sivuston Murrosikä -osiosta >Kiukku ja kapina -sivulta > Aggression portaiden > kehitysvaiheisiin. Niissä kuvataan sitä, millaisia vaiheita nuori käy läpi itsenäistyäkseen vanhemmistaan. Lue myös kysymys-vastausparit 135040, 116533 ja 117642, joista kaksi ensimmäistä liittyy äitien huoleen vuorovaikutuksesta murrosikäisen tyttären kanssa ja viimeksi mainittu on murrosikäisen tytön kysymys. Näistä kysymyksistä havaitset, että tilanne tyttäresi kanssa on melko yleinen ja vaikea molemmille osapuolille. Voit myös löytää vastauksista vinkkejä perheenne tilanteeseen.

Vanhempien huolenpidon ja aiemman läheisyyden ansiosta löydätte varmasti tyttärenne kanssa tämän hankalan vaiheen jälkeen uudella tavalla läheisen suhteen!

Maija Lehtikangas
Murkun kanssa -netti
Viitteet 135040, 116533, 117642
Kysymyksen numero 137689
Asiasanat Päihteet
Pelisäännöt, rajat
Kysytty 12.11.2008 klo 09:23:22

Epäilen poikamme (täyttää 18v lähipäivinä) käyttävän kannabista. Miten tämmöisen epäilyn kanssa pitäisi edetä? En ole vielä ottanut asiaa puheeksi hänen kanssaan. Olen kyllä kysellyt, onko kaikki ok - on nimittäin ollut kireämpi, ärtyneempi, keskittymättömämpi, ehkä vähän poissaolevakin, sulkeutuneempi noin parin viikon ajan. Vastaus on ollu, että "No häntä muuten vaan ärsyttää kaikki."

On polttanut tupakkaa noin 15-16v. asti, mutta nyt ei enää haise tupakalle, mutta olen nähnyt valokuvia, joissa hän kuitenkin polttaa itse käärityn näköistä tupakkaa. Hän on sosiaalinen, harrastaa paljon, on kavereita (jo lapsuudesta saakka tuttuja). Ehkä noin kuukauden parin ajan hänellä on ollut uusi tuttavuus, jota emme tunne ja jonka kanssa hän viettää paljon aikaa ja valokuvat, joita olen nähnyt on ilmeisesti tämän pojan kotoa. Lukio ei mene kovin mallikkaasti, mutta siinä ei oikeastaan ole mitään uutta. Hän on tosi fiksu, yleistieto tosi hyvä lukemattomuudesta huolimatta, musikaalisesti lahjakas, huolehtii kotitöistä hyvin, osaa seurustella myös aikuisten kanssa. Voi kuulostaa, että ei asiat niin hirveän pahasti ole, mutta äitinä mulla on intuitiivinen aavistus, että hänen elämässään on meneillään jotain, joka vie hänen voimiaan.

Vastattu 18.11.2008 klo 14:52:24
Hei!
Vanhemman huoli – etenkin nuoren päihteidenkäytöstä tai laittomista teoista – on aina merkki siitä, että tilannetta kannattaa selvittää tarkemmin. Usein vanhemmalla, joka tuntee lapsensa ja on seurannut häntä vuosien ajan, voi olla ensin vain epämääräinen aavistus, että kaikki ei ole niin kuin pitää. Huoli ja omat havainnot tulee ottaa nuoren kanssa puheeksi. On hyvä keskustella asiasta myös puolisosi kanssa. Ottakaa sitten yhdessä, mikäli mahdollista, huolenne puheeksi poikanne kanssa.

Ratkaisuja ei vanhempi voi täysi-ikäisen nuoren puolesta tehdä, mutta jos kyse on kannabiskokeilusta, asian ottaminen puheeksi voi myös olla se sysäys, joka saa poikanne pohtimaan valintojaan tarkemmin. Perheestä huolehtimiseen kuuluu, että myös täysi-ikäisen läheisen kanssa keskustellaan, jos jokin asia huolestuttaa.

Joskus nuoret ovat ärtyisiä siksi, että haluavat enemmän itsenäisyyttä ja omaa liikkumavaraa. Juuri täysi-ikäiseksi tulleen nuoren kanssa on hyvä keskustella myös siitä, muuttuvatko jotkin asiat täysi-ikäisyyden myötä ja mitkä asiat taas eivät muutu. Kun asutaan yhteisessä kodissa, kodin pelisäännöt koskevat kaikkia, vaikka poikasi onkin juuri täysi-ikäisyyden kynnyksellä.

Kysymyksestäsi päätellen poikasi elämässä on monia myönteisiä asioita, joita kannattaa tukea edelleen. Myönteisiä asioita kannattaa nuorelle aina sanoa ääneen, myös puhuttaessa huolenaiheista. Keskustelkaa laajemminkin siitä, mitä kaikkea myönteistä poikanne elämässä on ja mistä asioista hän iloitsee ja mikä tuo hänelle mielihyvää. Keskustellessa poikanne voi myös huomata, miten paljon hänellä on sellaista, mitä ei kannata vaarantaa ainakaan päihdekokeiluilla tai -käytöllä.

On hyvä, että olet jo kysynyt tarkemmin poikasi kuulumisia. Hänelle kannattaa kertoa hyvin konkreettisesti ne havainnot, jotka olet tehnyt (ärtyisyys, keskittymättömyys, sulkeutuneisuus…) ja sanoa, että olet huolissasi, koska hän ei vaikuta tavalliselta omalta itseltään. Jos voit mainita hänelle jonkun esimerkin toiminnasta, joka ei ole kuulunut hänen tapoihinsa aiemmin, se voisi antaa tarttumapintaa keskustelulle. Paras olisi, jos voisit myös kertoa näkemistäsi kuvista konkreettisena huolenaiheena, ja kysyä niistä.

Jos poikasi vastaa epämääräisesti ja vältellen, jatka keskustelua siitä, että olet itse pohtinut, miksi tilanne on muuttunut. Tuo esiin useita eri vaihtoehtoja, mikä voi ärsyttää, ahdistaa tai painaa mieltä (opiskeluun liittyvät asiat, vaikea tilanne kaverisuhteissa tai seurustelussa, tulevaisuuden kysymykset…) ja liitä listaan mukaan, että onpa käynyt mielessä sekin, että myös huumeet voivat aiheuttaa ärtyneisyyttä tai keskittymättömyyttä.

Voit mainita, että poikanne ärtyisyys ja muut muutokset vaikuttavat alkaneen uuden ja teille vanhemmille tuntemattoman kaverin ilmestyttyä kuvioihin. Ehdota, että poikasi toisi tämän kaverin käymään, niin teidän vanhempien huoli voisi helpottua nähdessänne, millaisesta ystävästä on kyse.

Jos kyse on jostain muusta asiasta kuin päihteistä, pääsette purkamaan sitä, ja poikanne huomaa, että vanhemmat välittävät ja ovat kiinnostuneita hänen kuulumisistaan. Poikasi vastaus voi myös olla hyökkäävä: ”Ai jaa, sä syytät mua nistiksi!” Jatka silti rauhallisesti ja kerro, että et syytä, vaan olet huolissasi, ja jotenkin asioita on selvitettävä. Ehdota, että pohditte yhdessä, mistä on kyse, ja mikä voisi hälventää huolta ja epäilyksiä. Kuulostele keskustelussa myös poikasi kannanottoja ja asenteita huumeisiin, esim. kannabiksen laittomuuteen liittyen.

Ennen asian puheeksi ottamista, lue tämän sivuston Päihteet ja laittomuudet -osiosta sivu > Päihteet > Huumeet. Sivun alaosasta löytyy linkki sivustolle, jossa on tietoa mm. kannabistuotteista ja artikkeleita puheeksi ottamisen tueksi. Selvittäkää myös, mikä on paikkakunnallanne se palvelu, johon poikaanne voi ohjata, jos kyse on kannabiksenkäytöstä. Lue myös kysymys-vastauspari 104889, jossa poikaasi hiukan nuorempi poika kysyy vanhempien hänelle asettamista rajoista. Voitte saada kysymyksestä ja vastauksesta joitakin näkökulmia omaan pohdintaanne asian puheeksi ottamisessa, vaikka kysymys ei liitykään päihteisiin.

Toivottavasti tilanne selkiytyy ja huolenne osoittautuu aiheettomaksi!

Maija Lehtikangas
Murkun kanssa -nettipalvelu
Viitteet 104889
Kysymyksen numero 136721
Asiasanat Mielenterveys
Murrosikä
Kysytty 1.11.2008 klo 14:10:25
Hei!

15-tyttö osaa piirtää hyvin. Hänen työnsä vaihtelevat mielialan mukaan: milloin kuvat ovat anime-aiheisina myös vanhempien mieleen, milloin kaunis kuva esittääkin tapettua tai itsemurhan tehnyttä. Toisaalta hautausmaat ja pääkallot yms. voivat olla aiheena ja usein tuolloin kuvat ovat mustavalkoisia. Viimeisin vanhempien mieltä askarruttava kuva on tietokoneella hienosti muokattu oma kuva, jossa ollaan synkässä maisemassa, otsaan on piirretty risti ja silmistä on otettu pupilli&iiris pois eli kuvassa tyttö näyttää kuolleelta. Miten tähän tulisi suhtautua?

Huolta aiheuttaa myös teinin itsensä viiltely. Jos ahdistaa tai on paha mieli tai jotain, hän raapii käsivarren lihaspuolelle jälkiä esim. harpilla. Tätä on vaikeaa ymmärtää ja olemme huolissamme. Hän ei osaa selittää tarkemmin miksi käyttäytyy noin, mutta viiltely ei kuulemma edes satu ja olo on parempi viiltelyn jälkeen. Asiasta on puhuttu myös ammattilaisten kanssa. Mielestäni kuitenkaan asiaa ei ole käsitelty loppuun asti teinimme kohdalla. Tiedän viiltelyn olevan muoti-ilmiö varsinkin teini-ikäisten tyttöjen keskuudessa, mutta en tiedä otetaanko asia koulumaailmassa vakavasti. Miten asiaa tulisi lähteä purkamaan? On turhauttavaa vain katsoa vierestä, vaikka hän vannoi viimeisen kerran olleen viimeinen...

Kiitos jo etukäteen!
Vastattu 11.11.2008 klo 15:01:35
Hei!
Tyttäresi vaikuttaa herkältä ja taiteelliselta nuorelta, joka on löytänyt piirtämisestä itselleen tavan ilmaista tuntemuksiaan ja olotilaansa. Seuraatte vanhempina tyttärenne piirtämiä ja tuottamia kuvia, joista osa huolestuttaa ja ahdistaa teitä, samoin kuin viiltelykin. Olette myös kysyneet neuvoa ammattilaisilta koulusta, mutta ette koe perheenne saaneen ainakaan välitöntä apua.

Maalaaminen ja piirtäminen ovat varmasti hyviä keinoja tunteiden purkamiseen. On myös tärkeää oppia tunnistamaan vaikeitakin tunteita ja puhumaan niistä. Keskustelu kannattaa aloittaa antamalla palautetta taitavasti tehdyistä kuvista ja kertoa tyttärellenne, että osoittaa lahjakkuutta osata tuottaa tuntemuksensa kuviksi. Samalla voi myös hyvin sanoa, että kuvista tulee teille tunne, että niitä tehdessä jokin asia on ahdistanut tytärtänne tai painanut kovin hänen mieltään. Häneltä voi kysyä, onko asia näin ja kertoa, että olette hänestä huolissanne synkkien kuvien ja viiltelyn vuoksi.

Nuoren voi olla vaikeaa kertoa omista tunteistaan, mutta voitte keskustella niistä monenlaisista haastavista tunteista, joita nuoruuteen – ja elämään ylipäänsä – kuuluu. Tyttäresi on sen ikäinen, jolloin usein pohditaan perustavia, ja ahdistaviakin, elämän ja kuoleman kysymyksiä, arvoja ja moraalia, myös fantasia-aiheet kiinnostavat monia nuoria. Kyse on nuoren itsenäistymiskehitykseen kuuluvasta Kosminen yksinäisyys -portaasta. Vanhempien on tärkeää olla läsnä, ja keskustella nuoren kanssa silloin, kun hän haluaa puhua. Tarvitaan myös elämän valoisampien puolien osoittamista ja sen varmistamista, että tyttärenne osaa välillä myös iloita elämästä.

Viiltelyn suhteen voi olla tarpeen laatia toimintasuunnitelma: Minne otatte yhteyttä, jos tyttärenne lupauksistaan huolimatta jatkaa itsensä vahingoittamista. Ottakaa selvää, mikä on paikkakunnallanne se palvelupiste, jonne nuori voidaan ohjata – saako esim. koululääkäriltä ainakin yhden vastaanottoajan tilanteen arvioimiseksi. Kertokaa suunnitelma myös tyttärellenne, niin hän tietää, mitä tulee tapahtumaan, jos hän vielä viiltelee itseään. Vaikka kyse olisi ”muoti-ilmiöstä”, on tärkeää, että nuorella on rakentavampia keinoja pahan olonsa purkamiseen.

Lue tarkemmin nuoren itsenäistymistä kuvaavista Aggression portaista tämän sivuston Murrosikä -osiosta seuraamalla linkkejä > Kiukku ja kapina > Aggression portaat > Kehitysvaiheet. Myös Mielenterveys -osion sivut nuoren ahdistuksesta sekä hyvinvoivan nuoren tunnusmerkeistä kannattaa käydä läpi. Lue myös kysymys-vastausparit 134067 sekä 129234, jotka käsittelevät nuoren ahdistusta sekä vanhemman huolta. Vastauksista voi löytyä vinkkejä keskusteluun tyttärenne kanssa.

Pimeästä vuodenajasta huolimatta valoisia ja toiveikkaita tulevaisuudennäkymiä tyttärellenne ja koko perheellenne!

Maija Lehtikangas
Murkun kanssa -nettipalvelu

Viitteet 134067, 129234
Kysymyksen numero 136505
Asiasanat Perheen tilanne
Laittomuudet
Kysytty 29.10.2008 klo 15:04:06

Minulla on 11- ja 8-vuotiaat pojat, jotka on kolme vuotta sitten huostaan otettu heidän isänsä väkivaltaisuuden ja minun siitä seuranneen jaksamattomuuteni vuoksi. Pojat on sijoitettu aivan ihanaan perhekotiin ja he käyvät luonani joka toinen viikonloppu. Olen uudestaan naimisissa ja mieheni suhde lapsiini on hyvä ja toimiva. Vanhempi poika, joka on hiljainen ja vetäytyvä, on jopa sanonut miehelleni rakastavansa tätä.

Mutta nyt on ongelmaksi tullut varastaminen. Tämä vanhempi poika ottaa meiltä tavaraa ja sitä sitten löytyy hänen huoneestaan perhekodissa. On ottanut meikkejä, pikkuesineitä, sytkäreitä ym täysin sinänsä arvotonta tavaraa, mutta näpistys se on kuitenkin. Kun häneltä on kysytty, mitä ne tavarat ovat ja miksi hän on ne ottanut, hän katsoo vain suurilla silmillään ja ihmettelee, että mitenkäs ne ovat taskuun hypänneet. Pojan omahoitajan ja muiden perhekodin työntekijöiden kanssa ollaan aika ymmällään, mistä tämä johtuu. Pelkään, että poika alkaa seuraavaksi varastaa kaupasta ja tästä olen hänen kanssaan tiukat keskustelut käynytkin. Ei vain tunnu omaatuntoa kolkuttavan. Onko tällaiselle käyttäytymiselle jotain "psykologista" selitystä, mistä voisi johtua? Luottamus menee!

Vastattu 10.11.2008 klo 13:06:11
HEI!
Perheesi on käynyt läpi vaikeita vaiheita ja monenlaisia muutoksia. Myönteistä on, että olet löytänyt uudelleen tasapainon elämääsi ja että suhde poikiisi ja yhteistyö perhekodin kanssa on toimivaa. On myös hyvä, että olette keskustelleet näpistelystä sekä luonasi että perhekodissa ja aikuiset antavat yhtenevän viestin siitä, mikä on sallittua ja mikä kiellettyä.

Kysymyksesi perusteella on vaikeaa määritellä tarkkaa syytä, mistä poikasi näpistely johtuu. Näpistäminen voi olla hiljaisen ja vetäytyvän pojan yritys saada huomiota, testata rajoja tai viedä mukaansa perhekotiin jotain, joka muistuttaa olosta luonanne. Joskus lapset ja nuoret myös reagoivat vaikeisiin tilanteisiin erikoisella tavalla ehkä vuosia myöhemmin, kun ajattelevat aikuisten pystyvän ottamaan vastaan heidän hämmennyksensä. Huostaanotto, asuminen muualla kuin oman vanhemman luona ja siihen liittyvät lasten mietteet on asia, josta on aika ajoin tarpeen keskustella molempienkin poikien kanssa.

Perheenne tilanteessa lapset saattavat pohtia esim. seuraavia asioita:
- Tarvitseeko äidin jaksamisesta tai vanhemmista olla vielä huolissaan?
- Mikä on lasten paikka äidin ja uuden puolison elämässä – onko heidät ”vaihdettu” isäpuoleen ja miksi pojat asuvat perhekodissa, vaikka äidin tilanne näyttää paremmalta?
- Saako isäpuolesta pitää, vai pettääkö lapsi näin oman isänsä?
- Ovatko säännöt samat perhekodissa ja äidin luona – kenen sääntöjen mukaan toimitaan?
- Välittävätkö aikuiset ja pysyvätkö lasten elämässä silloinkin, jos nämä tekevät väärin?

Lapsilla saattaa olla näiden lisäksi muitakin huolenaiheita ja monenlaisia mielikuvia, joita vanhempien ja muiden aikuisten on hyvä silloin tällöin tuoda keskusteluun. Näin lapset ja nuoretkin saavat ikään kuin luvan pohdinnoilleen ja aikuisilta sanoja sekä nimiä tuntemuksilleen.

On myös tärkeää, että sovitte perhekodin kanssa yhteiset toimintamallit ja mahdolliset seuraamukset näpistelyyn puuttumiseksi. Näin poika oppii ennakoimaan toimintansa seurauksia. Hän tarvitsee myös mahdollisimman paljon myönteistä palautetta ja huomiota niissä tilanteissa, kun näpistelyä ei ilmene tai hän käyttäytyy muuten rakentavasti ja myönteisesti. Voitte vaikkapa sopia perhekodin kanssa siitä, että olet poikiin aktiivisemmin yhteydessä tai viestität muulla tavoin sitä, että he ovat sinun ja puolisosi mielessä myös perhekodissa asuessaan.

Haastavien tunteiden kohtaamisen ja työstämisen oppimista kuvaavassa Aggression portaat -mallissa on tavallisesti ennen murrosikää ajoittuva Salainen–julkinen -porras. Tällä portaalla lapsi työstää omantunnon kysymyksiä ja pohtii, mitä saa tehdä ja mitä ei. Poikasi reagoi ehkä ikätasoaan varhaisemmalla tavalla johonkin mieltään askarruttavaan asiaan. Aggression portaat -malli ja sen eri kehitysvaiheet löytyy tämän sivuston Murrosikä -osiosta Sivukartan avulla (vasemmalla oleva valikko).

Toivon pojillesi ja koko perheellenne tilanteen selkiytymistä ja luottamuksen palautumista!

Maija Lehtikangas
Murkun kanssa -nettipalvelu
Kysymyksen numero 135896
Asiasanat Nuoren seksuaalisuus
Kysytty 22.10.2008 klo 00:51:42

Kysymys poistettu.

Vastattu 22.10.2008 klo 16:02:57
Hei!
Murkun kanssa -netin kysymys-vastauspalsta on tarkoitettu murrosikäisten nuorten vanhempien tekemille kysymyksille. Kysymyksesi aihe on sellainen, että vastaus löytynee nuorille tai miehille suunnatuista jo vastatuista kysymyksistä.

Maija Lehtikangas
Murkun kanssa -nettipalvelu
Kysymyksen numero 135040
Asiasanat Murrosikä
Vanhemman haastavat tunteet
Kysytty 13.10.2008 klo 14:14:30

16-vuotias tytär pärjää hyvin koulussa, mukavia kavereita sekä harrastuksia on. Missä siis vika? Kotona ei puhu mistään mitään, ei isälleen eikä varsinkaan äidilleen. Siis todellakaan ei puhu, edes hyvään huomeneen ei saa vastausta. Jos johonkin tarvitsee rahaa, saa kuulla " sun täytyy antaa mulle 10 euroa!" Ei muuta. Jos jotain häneltä kysyy, on niinkuin ei kuulisikaan.

Kavereitten kanssa kuitenkin puhuu iloisesti puhelimessa. Mutta ei koskaan tuo kavereita kotiin, vaikka olisivat aina meidän vanhempien puolesta tervetulleita. Hän itse odottaa, että pääsee lukion jälkeen muuttamaan omaan asuntoon, jonka jälkeen ei meitä tarvitse enää nähdä.

Omasta mielestämme olemme vauvasta asti antaneet rakkautta,halanneet ja lohduttaneet kun on ollut tarvis. Nytkin haluaisimme olla mukana niin tytön iloissa kuin suruissakin. Emme ollenkaan ymmärrä miten tähän on tultu. Voiko tilannetta enää korjata? Miten voi pitää keskusteluyhteyden, kun toinen ei mitenkään vastaa?

Vastattu 22.10.2008 klo 15:54:24
Hei!

Tyttäresi vaikuttaa olevan määrätietoinen nuori, joka ottaa tiukasti etäisyyttä vanhempiin eikä halua jakaa mitään asioitaan teidän kanssanne. Joskus nuoret suojaavat omaa erillisyyttään olemalla koko ajan luotaantyöntävän vihaisia ja torjuvia. Vanhemmat nähdään kuin mustien silmälasien läpi hyvin kielteisessä valossa ja sidos ikätovereihin on vahva. Etenkin tytöt saattavat kohdistaa torjunnan nimenomaan äitiin, koska äiti on se läheisin henkilö, josta pitää irrottautua.

Olette vanhempina varmasti pitäneet tyttärestänne hyvää huolta, ja puhumattomuus tuntuu vanhempana vaikealta ja käsittämättömältä. Kun muut asiat tyttärenne elämässä vaikuttavat olevan kunnossa (hänellä on hyviä ystäviä ja hän huolehtii koulunkäynnistään), kyse voi olla siitä, että hän tekee kipeää, mutta välttämätöntä eroa vanhempiin sulkemalla teidät pois omista asioistaan.

Tämä on hyvä ymmärtää vanhempana, mutta kokonaan puhumattomuuteen ei pidä suostua. Keskustelu tilanteesta tyttärenne ja vanhempien kesken on tarpeen. Sovi tarvittaessa ensin puolisosi kanssa, missä asioissa teidän aikuisten näkökulmasta kommunikaation perheessä on toimittava. Sen jälkeen ottakaa asia puheeksi tyttärenne kanssa. Löydätte itse parhaiten teille sopivimmat sanat, mutta keskustelun sisältö voisi olla esim. seuraavanlainen: ”Ymmärrämme, että sinä et enää ole pikkulapsi ja että sinulla on asioita, jotka haluat pitää itselläsi. Vaikka odotat kovasti sitä, kun olet kokonaan omillasi ja muuttanut kotoa, se aika ei ole vielä. Asut edelleen luonamme ja olemme sinun huoltajiasi vielä jonkin aikaa. Sen vuoksi on tilanteita ja asioita, joissa et voi olla koko aikaa puhumatta. Vaikka pitäisitkin syvimmät tuntosi itselläsi ja jakaisit ne vain ystäviesi kanssa, on kohteliasta vastata hyvän huomenen toivotukseen ja kertoa jotakin kuulumisistaan. Jos haluat, että kohtelemme sinua aikuisempana, ei ole aikuisen käytöstä kohdella toisia tylysti. (Myös, jos tarvitset rahaa, ja kysymme, mihin tarvitset sitä, odotamme jatkossa vastausta ennen kuin annamme rahan TAI mitä nyt puolisosi kanssa sovittekin tavoitteeksi…)”

Tyttärellenne voi myös kertoa, että puhumattomuus voi saada vanhemman huolestumaan ja kuvittelemaan tytölle tapahtuneen vaikka millaisia kauheuksia, jos hän ei yhtään kerro kuulumisistaan.

Tyttärelle kannattaa edelleen myös puhua, vaikka hän ei paljoa vastaisikaan ja etenkin tuoda ääneen esiin niitä myönteisiä asioita, joita hänessä ja hänen toiminnassaan on. Jos nuori saa vanhemmilta myönteistä palautetta esim. selviytymisestä jostain omaa harkintaa vaativasta haasteesta, voi hän huomata, että vanhemmat eivät ole uhka hänen itsenäistymiselleen, vaan tukevat ja kannustavat häntä. Ajan myötä tyttärenne varmasti löytää tasapainon itsenäisyyden ja vanhempien kanssa asioiden jakamisen välillä. Myös joku perheen ulkopuolinen, tyttärellenne luotettava aikuinen voisi keskustella asiasta tytön kanssa.

Lukekaa tämän sivuston Murrosikä-osiosta nuoren itsenäistymiskehitystä kuvaavat Aggression portaat (löytyvät sivukartan avulla) sekä kysymys-vastausparit 133772 sekä 116533, joissa kysymykset liittyvät myös nuoren irtautumiseen vanhemmista vetäytymisen ja vihankin kautta. Myös kysymyksessä 117642 lähes tyttäresi ikäinen tyttö kysyy suhteestaan äitiinsä. Näistä kysymyksistä ja vastauksista voitte saada joitakin ajatuksia oman perheenne tilanteeseen.

Toivon väylän löytymistä keskustelulle ja teille vanhempina mahdollisuutta jatkossa seurata sopivan läheltä, mutta riittävän etäältä itsenäistyvän nuoren naisen elämää!

Maija Lehtikangas
Murkun kanssa -nettipalvelu
Viitteet 133772, 117642, 116533
Kysymyksen numero 134955
Asiasanat Koulunkäynti
Mielenterveys
Kysytty 10.10.2008 klo 14:41:03

Hei.
Olen ihmeissäni 15-vuotiaan tyttöni kanssa. Hän oli viime keväänä sanonut kouluterveydenhoitajalle, että haluaisi puhua jonkun kanssa asioistaan ja saimme lähetteen nuorisopkl:lle. Ei siinä mitään, se on ihan OK.

En edelleenkään tiedä, mistä hän haluaisi puhua, mutta toivottavasti puhuu. Itse käyn sosiaalineuvojan luona ja tentataan kaikki synnytyksistä ja minun lapsuudesta asti läpi. Toivottavasti siitä on siinä asiassa apua.

Nyt syksyllä on ilmennyt toinen ongelma. Hän ei suostu millään menemään kouluun. Kerran kiskoin hänet väkisin ylös sängystä (pituus 176 ja painoa yli 100 kg!) ja kerran käväisin töissä aamulla ja lähdin takaisin ja sain puhumalla hänet 2 tuntia myöhässä kouluun. Mutta on aamuja, jolloin likka ei värähdä, ei inahda. Kyseessä on 9. luokka ja olen yrittänyt selittää, että nyt on tavallaan koko loppuelämä katkolla. Hän on tästä asiasta käynyt jo koulukuraattorilla, ilman tulosta. Mitä tehdä??

Vastattu 21.10.2008 klo 15:41:19
HEI!
Olet huolissasi ja ymmälläsi tyttäresi käytöksestä, koska hän ei ole kertonut tai osannut kertoa mitään syytä nuorisopoliklinikalla käynteihin eikä myöskään koulusta poissa oloon. Olet käynyt omilla sinulle sovituilla käynneillä nuorisopoliklinikalla ja järjestellyt omia aamuaikataulujasi saadaksesi tytön kouluun, mutta tilanteeseen ei ole tullut muutosta.

Tyttäresi on päättöluokalla, ja tänä lukuvuonna tulisi tehdä ratkaisuja tulevien opintojen suhteen. Tämä voi joistakin nuorista tuntua pelottavalta, jos heillä ei vielä ole käsitystä omista tavoitteistaan. Jos nuorella on lisäksi masentuneisuutta tai ahdistuneisuutta, voivat paineet tuntua ylipääsemättömiltä. Koulunkäynnin tai muiden nuoren elämän tärkeiden asioiden jäädessä hoitamatta voi nuoren itsetunto ja luottamus omiin taitoihin murentua entisestään.

Ymmärsin kysymyksestäsi, että sinulla ei ole tietoa siitä, millaisista asioista nuorisopoliklinikkakäynneissä on kyse, etkä myöskään ole saanut vastausta siihen, mikä koulunkäynnissä tai kouluun menemisessä on tyttärellesi vaikeaa. Joskus vaikeudet ja muutokset kaverisuhteissa (esim. kiusaaminen) saavat nuoren jäämään pois koulusta.

Olette varmasti jo keskustelleet tytön kanssa siitä, mistä on kyse. Vanhemman antamat nimet tunteille ja puhuminen on tärkeää – nuorikin saattaa tätä kautta vähitellen löytää sanoja sille, mikä painaa mieltä. Jos kyse on esim. kiusaamisesta, tulee asiaan tarttua määrätietoisesti ja osoittaa näin tytölle, että asioihin voidaan vaikuttaa. Keskustelun lisäksi kannattaa tukea tytön itsetuntoa rohkaisemalla häntä tapaamaan ystäviään tai vaikkapa menemään mukaan johonkin häntä kiinnostavaan toimintaan vapaa-aikana.

Vaikka tyttärelläsi on oikeus pitää omaan hoitokontaktiinsa liittyvät asiat pääosin omana tietonaan, sinulla huoltajana on mahdollisuus pyytää yhteisneuvottelua koulun ja / tai nuorisopoliklinikan kanssa. Neuvottelun tavoitteena tulisi olla toimintasuunnitelman laatiminen koulunkäynnin tukemiseksi ja ehkä myös hoitosuunnitelmasta sopiminen nuorisopoliklinikan kanssa.

On tärkeää, että yhteisessä neuvonpidossa löytyisi konkreettisia tavoitteita, joihin tyttäresi voi sitoutua; olisi hyvä, jos hänellä itsellään olisi myös jokin ehdotus tilanteen korjaamiseksi. Riittävän konkreettisten tavoitteiden ja kohtuullisten aikataulujen sopiminen voi saada aikaan sen, että ylipääsemättömältä tuntuva vuori saa oikeat mittasuhteet, ja nuorelle muodostuu kuva siitä, että tavoitteista voi selviytyä yksi kerrallaan. Myös seurannasta sopiminen on tärkeää.

Lue myös kysymys-vastausparit 104830 ja 97551, joista ensimmäinen koskee koulunkäyntivaikeuksia ja toinen yhteydenpitoa nuorisopoliklinikan lääkäriin. Vastauksista voit saada näkökulmia myös omaan tilanteeseesi. Tämän sivuston Koulu- ja Mielenterveysosioista kannattaa myös lukea kiusaamisesta ja peruskoulun jälkeisten opintojen suunnittelusta sekä nuorten masentuneisuudesta tai ahdistuksesta.

Tilanteen selkiytymistä ja toiveikkaita tulevaisuudennäkymiä tyttärellesi ja sinulle toivotellen!

Maija Lehtikangas
Murkun kanssa -nettipalvelu
Viitteet 104830, 97551