Yhteen vai erilleen? Muutoksia ikääntyvän väestön parisuhteissa

Halaus rannalla

Viimeisten vuosikymmenten aikana sekä erot että uudet liitot ovat yleistyneet ikääntyvän väestön keskuudessa. Ikäihmisten ihastuminen ja eroaminen haastavat normeja seksuaalisuudesta ja parisuhteista, mutta emme vielä tiedä niistä tarpeeksi.

Ikääntyvän väestön pari- ja perhesuhteet ovat muuttuneet ja moninaistuneet viime vuosikymmenien saatossa. Miesten eliniän pidentyessä naiset elävät suuremman osan vanhuudestaan puolison kanssa. Samalla nykypäivän yli 50 ikävuotta täyttäneet sekä eroavat parisuhteistaan että solmivat uusia liittoja useammin kuin vielä kaksi vuosikymmentä sitten. Näitä ilmiöitä kuvataan usein englanninkielisillä termeillä ”gray divorce” ja ”gray re-marriage” (Brown et al. 2018; Carr & Utz 2020). Kansainväliset tutkimukset osoittavat myös, että deittailu ja vakiintuneet parisuhteet, joissa asutaan erillään (living apart together), ovat yleistyneet yli 50 ikävuotta täyttäneiden keskuudessa (Brown & Wright 2017; Connidis et al. 2017). Ikäihmisten ihastuminen ja eroaminen haastavat normeja seksuaalisuudesta ja parisuhteista, sekä muuttavat käsitystämme eri ikäryhmille sopivasta käyttäytymisestä. Avioerot ja hedelmällisten ikävuosien jälkeiset uudet liitot herättävät mielenkiintoisia kysymyksiä parisuhteiden tehtävästä, hyödyistä ja rasitteista. Koska perhetutkimus on pitkälti keskittynyt hedelmällisessä iässä oleviin miehiin ja naisiin, emme vielä tiedä tarpeeksi ikääntyvän väestön parisuhteista.

Ikääntyvä väestö solmii avo- ja avioliitoja useammin

Eronneiden ja naimattomien osuuden kasvaessa ikääntyvän väestön parisuhdemarkkinat ovat kasvaneet ja yhä useampi solmii uuden suhteen 50 ikävuoden jälkeen. Väestötieteiljät ovat jo pitkään havainneet, että avioliiton suosio koko väestön keskuudessa on laskenut (kuvio 1). Ikääntyvän väestön kohdalla trendi on silti vastakkainen: 50–59-vuotiaden aviotuvuusluvut ovat nousseet huomattavasti viimeisen 30 vuoden aikana. Vaikka 60 ikävuotta täyttäneet avioituvat harvemmin kuin nuorempi väestö, trendi on myös heidän kohdallaan ollut nousujohteista. Suurin osa yli 50-vuotiaista naimisiin menevistä avioituvat uudelleen, mutta ensimmäisten liittojen osuus on kasvanut hieman vuosien saatossa.

Avioituvuusluku vuosina 1990-2018. Kuviosta käy ilmi, että ikääntyvien aviotuvuusluvut ovat nousseet viimeisen 30 vuoden aikana.
Kuvio 1. Lähde: FOLK 1987-2018 (Tilastokeskus). Tarkennus: Kuviossa kuvataan avioituvuutta, eli solmittuja avioliittoja suhteessa naimattomaan väestöön (tuhansissa).

 

Avoliitto edeltää suurinta osaa avioliittoja, mutta siitä on myös kehittynyt oma, pitkäkestoinen suhdemuotonsa. Eteenkin yli 50 ikävuotta täyttäneillä avoliitto voi olla suosittu vaihtoehto, koska sen taloudelliset ja sosiaaliset velvoitteet koetaan usein vähemmän raskaiksi kuin avioliitossa (Carr 2004). Ikääntyvällä väestöllä taloudelliset pohdinnat suhteutetaan muihin sukulaissuhteisiin, esimerkisi siksi, että ikääntyvät voivat avustaa myös (aikuisia) lapsiaan ja lastenlapsiaan. Uusi avioliitto voi vaikuttaa myös muiden perheenjäsenten perintöön (Carr 2004). Kuten kuviosta 2 käy ilmi, yhä useampi muuttaa 50 ikävuoden jälkeen puolisonsa kanssa yhteen. Miesten keskuudessa uuden avoliiton solmiminen yli 50 ikävuoden jälkeen yleistyi jo 1990-luvun loppupuoliskolla, jonka jälkeen avoliiton solmiminen on pysynyt samalla tasolla. Ikääntyvien naisten kohdalla ylöspäin suuntautunut kehitys on jatkunut läpi koko ajanjakson, vaikka muutosvauhti on viimeisten vuosien aikana laantunut.

Avoliittojen solmiminen vuosina 1991–2018. Kuviosta käy ilmi, että myös avoliitot 50 ikävuoden jälkeen ovat yleistyneet.
Kuvio 2. Lähde: FOLK 1987-2018 (Tilastokeskus).
Tarkennus: Kuviossa kuvataan solmittuja avoliittoja suhteessa väestöön, joka voisi muodostaa avoliiton (esimerkiksi yksin tai lasten kanssa asuviin naimattomiin, eronneisiin tai leskiin, tuhansissa).

 

Miesten mahdollisuus?

Sukupuolierot suomalaisten ikääntyvien avo- ja avioliitoissa seuraavat kansainvälisiä trendejä: miehet solmivat jokaisessa ikäryhmässä naisia useammin uusia avo- ja avioliittoja. Sukupuolieroja on pitkään selitetty ikääntyvien parisuhdemarkkinoiden miehiä suosivalla vinoutumalla, joka johtuu sekä naisten myöhäisemmästä kuolleisuudesta, että miesten mieltymyksestä nuorempia puolisoita kohtaan (Brown et al. 2019). Tutkimukset ehdottavat myös, että ikääntyvät naiset eivät välttämättä suosi parisuhdetta muun muassa siksi, että naisille kasaantuu sekä kotitöiden tekeminen, että puolison hoivaaminen. Esimerkiksi ruotsalaisesta kyselytutkimuksesta kävi ilmi, että 60-90 vuotiaat naiset toivovat parisuhdetta harvemmin kuin samanikäiset miehet (Bildtgård & Öberg 2019: 80). Parisuhde, jossa asutaan erillään, voisi olla ikääntyville naisille oman itsenäisyyden säilyttämisen takia mieluisampi vaihtoehto. (Connidis et al. 2017).

Myös ikääntyvien erot yleistyneet

Avioeroa on kuvailtu yhtenä vaikeimmista ja kuormittavimmista elämänmuutoksista, jonka vaikutukset ulottuvat yksilön hyvinvointiin, taloudelliseen asemaan ja perhesuhteisiin sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä (Kok et al. 2017). Vaikka eronneisuus on koko väestössä pysynyt suunnilleen samalla tasolla viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana, kuviosta 3 käy ilmi, että se on lisääntynyt ikääntyvällä väestöllä, etenkin 50-59 vuotiaiden keskuudessa. Eliniän pidentyessä parisuhteet eivät pääty puolison kuolemaan, vaan moni ikääntynyt pohtii, haluaako jäädä epätyydyttävään parisuhteeseen (Carr & Utz 2020). Ilmiötä on myös selitetty sillä, että yhä suurempi osa ikääntyneistä ihmisistä eivät ole naimisissa ensimmäisen aviopuolison kanssa (Brown & Lin 2012). Eroriski on suurempi liitoissa, joiden osapuolilla on takanaan aiempia liittoja verrattuna ensimmäisiin liittoihin (Lyngstad & Jalovaara 2010). Tiedämme silti vielä vähän siitä, mitkä taustatekijät vaikuttavat ikääntyvien eroihin.

Eronneisuus vuosina 1990-2018. Ikäihmisten erot ovat yleistyneet.
Kuvio 3. Lähde: FOLK 1987-2018 (Tilastokeskus).
Tarkennus: Kuviossa kuvataan eronneisuutta, eli avioeroja suhteessa naimisissa olevaan väestöön (tuhansissa).

 

Tietovuoto perustuu syksyn Perhebarometriin

Lokakuussa ilmestyvässä Perhebarometrissa tarkastelemme muutoksia ikääntyvien parisuhteissa tarkemmin. Kuvaamme esimerkiksi, miten uuden suhteen muodostaminen sekä eroaminen 50 ikävuoden jälkeen vaihtelee koulutus- ja tulotason, aikaisemman parisuhdehistorian ja perheen mukaan. Tarkastelemme myös parisuhdehistorian vaikutusta muihin perhesuhteisiin ja vertaamme Suomea muihin maihin.

 

Lähteet

Bildtgård, T. Öberg, P. (2017). Intimacy and Ageing : New Relationships in Later Life . Bristol, UK: Policy Press.
Brown, S.L., & Lin, I.F. (2012). The gray divorce revolution: Rising divorce among middle-aged and older adults, 1990–2010, The Journals of Gerontology: Series B, 67, 731–741.
Brown S.L., Lin, I.F., Hammersmith, A., & Wright, M.R. (2018). Later life marital dissolution and repartnership status: A national portrait. The Journals of Gerontology: Series B, 73, 1032-1042.
Brown, S.L., Lin, I.F., Hammersmith, A., & Wright, M.R. (2019). Repartnering following gray divorce: The roles of resources and constraints for women and men. Demography, 56, 503–523.
Carr, D. (2004). The Desire to Date and Remarry Among Older Widows and Widowers. Journal of Marriage and Family, 66, 1051–1068.
Carr, D. & Utz, R. (2020). Families in Later Life: A Decade in Review. Journal of Marriage and Family, 82. 346–363.
Connidis, I.A., Borell, K., & Karlsson, S.G. (2017). Ambivalence and living apart together in later life: A critical research proposal. Journal of Marriage and Family, 79, 1404–1418.
Kok, A., Aartsen, M., Deeg, D., & Huisman, M. (2017). The Effects of Life Events and Socioeconomic Position in Childhood and Adulthood on Successful Aging, The Journals of Gerontology: Series B, 72, 268–278.
Lyngstad, T. H., & Jalovaara, M. (2010). A review of the antecedents of union dissolution. Demographic Research, 23, 257-291.

 

Lisätietoja:
Anna Erika Hägglund, post-doc tutkija
anna.hagglund@vaestoliitto.fi
Puh: +358 50 346 3423