Kumita-kampanja kannustaa kondomin käyttöön
Kumita-kampanja kannustaa nuoria kondomin käyttöön ja ehkäisystä puhumiseen.
Tässä voit selata kaikkia ajankohtaisuutisia tapahtumistamme ja toiminnastamme. Voit valita tutustutko kaikkiin vai toimintakohtaisiin uutisiin.
Kumita-kampanja kannustaa nuoria kondomin käyttöön ja ehkäisystä puhumiseen.
Väestöliitto kannattaa sijaissynnytysten sallimista Suomessa. Tämä edellyttää, että niiden edellytyksistä ja noudatettavasta menettelystä sekä yhteiskunnan eri toimijoiden vastuunjaosta säädetään.
Yhä useampi suomalainen etsii keinoja tehdä hyväntekeväisyyttä mieleisellään tavalla. Kapua on konkreettinen tapa osallistua hyvän tekemiseen, nyt myös kotimaassa.
Suomen Akatemian yhteydessä toimiva strategisen tutkimuksen neuvosto (STN) on päättänyt uusista rahoitettavista konsortioista. Väestöliitto kuuluu konsortioon, jolle myönnettiin rahoitusta Väestörakenteen muutokset – syyt, seuraukset ja ratkaisut (DEMOGRAPHY) -ohjelmasta.
Kuukautiskivut ovat voimakkaita noin kolmasosalla menstruoivista nuorista. Kovat kuukautiskivut heikentävät elämänlaatua ja aiheuttavat poissaoloja koulusta.
Lapsia saadaan yhä iäkkäämpinä niin Suomessa kuin monissa muissakin länsimaissa. Tästä syystä yhä useammat parit ja yksilöt kohtaavat vaikeuksia raskaaksi tulemisessa, ja toivottuja lapsia jää syntymättä.